Vielä jonain päivänä voin ylpeänä sanoa että tein hyviä ja oikeita päätöksiä. Mutta nyt tiedän ja tunnen että päätökset jotka teimme olivat ihan paskoja mutta parhaita monen entistä paskemman valinnan väliltä. Tässä vaiheessa abortti olisi ehkä meille ollut helpoin pitkälle katsottuna, mutta itsekkäin päätös jonka kanssa eläminen olisi ollut kamalaa. Ja sitten jäljelle jäi lapsemme menettäminen leikkauspöydälle tai menettäminen onnellisen yhteisen ajan jälkeen. Onnellista loppua ei tällä tarinalla ollut ikinä olemassakaan... Niin ei ollut tarkoitettu.
Välillä mietin mitä ikinä teinkään jotta lapseni ei saanut onnellista pitkää elämää. Välillä taas keskin liian monta syytä miksi niin kävi. Vai enkö vain ollut Aidan arvoinen ja siksi hän joutui jo lähtemään. Tottakai tiedän totuuden mutta välillä mullakin on heikkoja hetkiä. Kaikelle on tieteellinen selitys. Ja me tiedämme ettei mikään mitä teimme tai oltiin tekemättä olisi voinut muuttaa Aidan kohtaloa.
En edes halua ymmärtää miksi ihmiset jotka ei edes halua lapsia tai kaltoin kohtelee lapsiaan, saa pitää lapsensa, ja me ei. Mutta Aidan takia olen oppinut olla entistä onnellisempi niiden lapsien puolesta jolla on heidän arvoisensa vanhemmat. Niitä on onneksi monia rakastavaisia vanhempia jotka ansaitsevat terveitä lapsia❤ Aida avasi silmäni niin monella eri tapaa. Aida sai kaiken pahan unohtumaan ja hänen takia työnsin niin paljon pahaa sivuun... Nyt ne hiljaa tulee takaisin ja se pelottaa... Silti en vaihtaisi päivääkään koska Aida on parasta mitä minulle on tapahtunut, mun oma kallio❤
En ole valmis kertomaan miltä tuntuu menettää niin rakas lapsi tai miltä äitinä tuntuu katsoa vierestä kun oma lapsi kuolee silmien edessä etkä voi mitään asialle tehdä! Sitä en vielä itsekkään uskalla kohdata...
Jääköön tämä blogi näihin hienoihin muistoihin❤
❤
VastaaPoista