Sammakoita suusta

On sitä kaikki kestetty. Masennuksen mukana tulee yksinäisyys ja syvä itsesääli. Sieltä ylös ryömiessä tulee epäonnistumisia ja epäilyä. Ei sitä kehenkään halua luottaa koska yksinäisyyden haamut huutelee takaraivossa. Ja kun sanotaan että huomaa ketkä ovat tosi ystäviä kun itsellään menee huonosti, voin sanoa siihen suoraan: Paskat! Silloin sulla on perhe ja se perhe muodostuu heistä jotka jää vierelle ku tunnelin päässä oleva valo on sammumassa. Ja yleensä ne ihmiset on sukulaisia ja perheen jäseniä. Kavereitten on niin paljon helpompi vaan vaihtaa kaveria, sukulaiset on sukua vaikka mitenpäin kääntää asiaa.

Pelko löytyy vieläkin... Kuinka paha yksinäisyys on sitten? Lässyn lässyn liipa laapa. Kaikkihan sanoo olevansa siinä silloin kun tyttö syntyy. Kiva kiitos! Mutta kuitenkin istun usein miettimässä kuinka kaikki omat ja miehen kaverit lähettelee kuvia juhlista ja kekkereistä, johon meitä ei pyydetä. Ei kahville, ei edes "tupakalle". Taas kun me pyydetään luvataan tulla tai ilmottavat lähemmin, ei heistä ikinä mitään kuulu...

Pyydän anteeksi jo kaikilta jotka pahoittavat mielensä. Mulla on monta ihanaa enkeliä vierelläni ja tiedän olevamme monen mielessä. Ja tiedän itse olleeni omassa majassa piilossa ja viihtynyt siellä hyvin. Mutta ongelma on siinä että meidän perheeseen kuuluu tuo mies joka on mulle kaikki kaikessa. Ja vaikka itse tarvisin vaan suklaata ja sohva tyynyjä, ei se häntä auta. Mä haluan auttaa omaa miestä, en vaan riittä kaikkeen.

Joku joka voisi tarvita avautua asiasta tai edes nauraa hetken jotta unohtaisi kaiken tän kamalan... Joku joka jätti kaiken kotikaupunkiinsa jotta voi aloittaa perheen kanssani. Ja joka viikonloppu hän ajaa sinne tapaamaan perhettään ja auttamaan naapureita ja kaverin isiä ja äitejä. Kuitenkaan yksikään kavereista ei ehdi tulla käymään, soittaa ja kysyä kuulumisia tai pyytämään käymään. Eipä meidän yhteiset kaverit, omilta kotikulmilta, soittele ja pyydä näkyilemään... Joten pyydän anteeksi jos tässä tilanteessa epäilen joka kerta kun meille luvataan maan ja taivaan väliltä yhteydenottoa ja tukea... Enkä minä tai Tomppa tarvita tähän kakkaan enään yhtään turhia lupauksia ja huolenaiheita... Ja siksi tämä mamma avasi nyt suunsa ja aika ilkeästi...