Elämä tuntuu välillä raskaalta mutta ei se maanantai aamu loppujen lopuksi olekkaan niin paha.
Meidän perheen taistelu alkoi sinä päivänä kun raskaustestissä oli kaksi viivaa. Ensin taisteltiin omien ajatuksien kanssa. Siinä samassa taisteltiin rahallisien pulmien kanssa ja ajallisten pulmien kanssa. Miten pärjäämme rahallisesti ja miten arjen pitää muuttua. Sitten energia loppui ja oli pakko taistella kesäteatterilla ja töissä selviytymisestä.
Heti kun ajatus lapsesta alkoi tuntua tuttavallisela, alkoi kauhea "aamupahoinvointi" joka loppujen lopuksi olikin 24/7 pahoinvointia. Painolaski huimaa vauhtia, mikä olisi muuten vain hyvä uutinen, muttei tässä tapauksessa. Ruoka oli poissuljettu ajatus ja tiputuksessa kävin kertaalleen.
Toisessa ultraääni-tapaamisessa lapsen niskaturvotus oli normaalia suurempi ja seuraavaksi käyntini Helsingin Naistenkliniikalla alkoin. Annoin pari putkiloa verta joka lensi Kaliforniaan, josta lapsen kromosomit voitiin tutkia, kromosomipoikkeavuuksia varten. Taas taisteltiin tuntematonta vastaan, mutta turhaan. Lapsi, joka on tyttö, kantaa normaalia määrää kromosomeja. Kaikki oli hyvin taas.
Nyt taistellaan taas eikä tämä taistelu pääty onnellisesti. Kun rakenneultran aikana hoitaja joutui pyytämään sydänlääkäriä katsomaan tyttäremme sydäntä, tiesin jotain olevan pielessä. Viikko sen jälkeen Lastenkliniikalla, lääkärillä on huonoja uutisia. Pienen tyttömme vasen puoleinen sydänlohko on liian piene, eikä toimi kunnolla. Meidän tytöllä on Hypoplastic Left Heart Syndrome, HLHS, joka on hyvin harvinainen ja hyvin hyvin vaikea sydänvika.
Tämä taistelu on pitkä, rankka ja vaarallinen. Tässä blogissa kerron taistelusta ennen diagnoosia ja sen jälkeen. Tervetuloa sydänperheen arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti