Pitkän pitkän hiljaisuuden jälkeen kardeologilla oli sellainen sanoin kuvaamaton katse. En vieläkään osaa sanoa mitä se sellainen katse tarkoittaa. En ikinä maailmassa olisi osannut odottaa sanoja jotka lääkäri seuraavaksi sanoi. "Mulla on valitettavasti huonoja uutisia..." Sekuntti tai toinen sen jälkeen ymmärsin että nyt ei ollutkaan kaikki hyvin. Itku kurkussa yritin taistella kyyneliä vastaan, puristin käden nyrkkiin ja hengitin, kai? Tuttu hoitaja tuli sisään ja sitten kuulin ne sanat. "Tytöllä on hyvin vaikea ja hyvin harvinainen sydän vika."
En sen jälkeen paljoa muista. Se pelko, kauhu ja paniikki ei edes voittanut sitä tunnetta kun sydän aivan oikeasti ensimmäistä kertaa murtui... Ensimmäistä kertaa tunsin olevani niin hukassa ja silloin jo tiesin ettei paluuta tuttuun ja turvalliseen olisi. Sen pienen mitä hänen sanoistaan ymmärsin oli jo tarpeeksi. Itkuni yltyi ja henki ei millään kulkenut.
Meidän pieni tyttömme kuolee...
Meille annettiin 3 vaihtoehtoa. Että keskeytämme raskauden ja tapamme tyttäremme. Annamme tyttäremme elää synnytykseen asti jonka jälkeen annamme hänen kuolla, saattohoito. Tai että tyttö kiikutetaan synnytyksen jälkeen suoraan teho-osastolle jossa hänelle tehdään monia monia koetta ja siitä leikkaukseen. 3 isoa avointa sydänleikkausta ja jos hän selviää niin sen jälkeen tarvittava sydämmen siirto.
Kaikki kolme vaihto ehtoa on suoraan sanottua aivan perseestä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti